Historia

Veljekset Onni ja Oiva Kohijoki perustivat kelloliikkeen Punkalaitumelle sotavuosien jälkeen. Tuohon aikaan kellot olivat kalliita ja iso osa toiminnasta olikin kellojen korjauspalvelua. Onni opetti kellojen korjaustaidon veljelleen ja muillekin kellokauppiaille.
Myöhemmin Onni perusti oman liikkeen Urjalaan ja vuonna 1964 veljekset perustivat liikkeen myös Huittisiin yhdessä kollegansa Olavi Kairin kanssa. Muutamaa vuotta myöhemmin liike siirtyi kokonaan Oiva Kohijoen omistukseen ja liike muutti uusiin komeisiin tiloihin, joissa se toimii edelleen.

Kello-Hovissa on tapahtunut sukupolvenvaihdos kahdenkymmenen vuoden välein. Sakari Kohijoki otti aikanaan isänsä paikan yrityksen johdossa, mutta nyt ruorissa on hänen poikansa Olli. Sakari kasvoi kelloverstaalla ja seisoi pienestä pitäen tiskin takana. Tie vei kelloseppäkouluun ja sitä kautta vakituisesti perheyritykseen töihin. Poikansa Olli puolestaan kasvoi samalla lailla yritykseen kiinni, kävi erikoismyyjätutkinnon ja palasi hänkin.

Ajat ovat muuttuneet kellokaupassa. Kun liikkeen alkuaikoina puolet myynnistä koostui lahjatavaroista ja toinen puolikas kelloista ja koruista, kertyy myynnistä nykyään 90% koruista. Ennen lahjaksi hankittiin maljakoita ja hopeisia kynttilänjalkoja, sokerikoita, kermakoita ja muuta. Oli yleistä, että koko kylä keräsi syntymäpäiväsankarille rahaa ja sitten tultiin valikoimaan lahjaesinettä. Koko lahjatavarakulttuuri on muuttunut noista ajoista.

Hittituotteet muuttuvat samoin henkilöt yrityksen johdossa. Edelleen kuitenkin Kello-Hovi pitää pintansa ja seuraa aikaansa, jotta voisi palvella asiakkaitaan mahdollisimman hyvin.